tiistai 31. tammikuuta 2017

Long time no see

Tulipa pitkästä pitkästä aikaa käytyä kuvailemassa tänään Tarun kanssa. En muista koska oltais viimeks käyty yhdessä ottamassa kuvia ja sen kyllä huomas! Siinä kameran eessä oli niiiiin outoa seistä :-D Mietittiin Tarun kanssa, että siitä täytyy olla ainakin lähemmäs kaks vuotta, kun ollaan viimeks yhdessä käyty kuvia räpsimässä toisistamme. Asia jäi mietityttämään ja mun oli pakko tarkistaa, kauan siitä oikein on aikaa. Selailin itteni mun edelliseen blogiin ja viimesimmät tälläset kuvaussessiot löyty päivämäärältä 8.10.2014...Mitä ihmettä :-D Ilmankos tuntu niin oudolta pällistellä siinä kameran edessä :-D Mutta tälläsiä kuvia niistä tälläkertaa tuli. Valitettavasti huomasin vasta koneennäytöltä, että asetukset oli ollut just päin sitä itteään ja siks laatu oli kärsinyt pahemman kerran osassa kuvista..Mutta hei, virheistä oppii, ehkäpä seuraavalla kerralla muistan kattoa vähän tarkemmin ne asetukset!



sunnuntai 29. tammikuuta 2017

365 pikseliä

Heippa. Mä ajattelin tulla tänne jakamaan teille yhden idean. Törmäsin tähän year in pixels ideaan Sanasokkelossa nimisessä blogissa, ja ihastuin heti ihan täysillä ideaan. Niin hauska! Munhan oli sitten kanssa tehtävä oma versio tosta ittelleni. Nyt ollaan jo kohta helmikuun puolella, mutta jos joku haluaa vielä aloittaa, niin hyvin kerkeää!
 Itekkin tein ton vasta eilen, mutta en kestänyt ajatusta, että tosta jäis alkupää kokonaan täyttämättä, joten täytin sen omien muistikuvien, kalenterin ja päiväkirjamerkintöjen avulla. En malta oottaa, että pääsen tota joka päivä värittelemään, ja että miltä se vuoden loputtua näyttää! Jokainenhan voi tehdä tosta just omannäköisen ja päättää mikä väri kuvaa minkälaista tunnetta :-) Mun on varmaan käytävä vielä äkkiä ostamassa lisää tusseja, koska mulla jäi pari tunnetta kirjoittamatta, sillä multa loppu värit kesken :-D 
Sijoitin tän meidän makkarin kaapinoveen, siinä se on sellasella paikalla, että muistan sitä joka päivä täytellä :-) Mitäs te tykäätte ideasta?

perjantai 27. tammikuuta 2017

Mihin mun rahat paloi Berliinissä?

Moikka! Kello on 00.14 ja vihdoin mulla on aikaa tulla taas blogin pariin. Reissusta kotiutumisen jälkeen ei oo ihan hirveesti aika riittänyt muuhun kun töihin ja kouluun. Tulin siis lauantaina kotiin ja samana iltana oli Tonin iskän 50-vuotisjuhlat ja sen jälkeen oon ollut sunnuntaina töissä, maanantaina oli onneks vapaa töistä sekä koulusta, mutta sitten oltiinkin taas töissä ja koulussa ti-pe! Seuraavan kerran meen onneks vasta ens tiistaina töihin, niin saanpahan vaan olla tekemättä mitään muutaman päivän. Tänään aamulla kumminkin kerkesin jo sen verran valmistella tätä postausta, että sain kuvat otettua. Vuorossa on siis (kuten otsikostakin varmaan voi päätellä) Berliinin ostosten esittelyä :-)
Alotetaan tällä, mikä tuli oikeesti tarpeeseen. Eli vyö ja just vielä nimenomaan tollanen punottu vyö. Mulla on yks ton tapanen, minkä oon ostanu joskus ihan tolkuttoman monta vuotta sitten, ja oli jo korkee aika saada sille seuraaja! Tykkään noista punotuista siks, että sen saa just niin tiukalle kun haluaa, eikä tarvi säätää reikien kanssa. Primark | 4€

Uus juomapullo, mikä on kätevästi litran kokonen, joten yritän juoda vähintään ton kerran päivässä tyhjäks! Toi väri on ihana ja tykkään, kun toi on kovaa muovia. Primark | 4,50€

Tää mun oli vaan ihan pakko tuoda Tonille tuliaiseks :-D Fan world | 7,99€

Tuliaisista puheen ollen, tässä on Tonin loput tuliaiset. Kaks kappaletta korttipakkoja ja mersun pienoismalli. Korttipakat tuli todella tarpeeseen, koska tykätään pelata korttia usein ja meidän edellisestä pakasta oli hävinny jo niin paljon kortteja, ettei niillä voinut pelata. Ja toi mersu oli vannoutuneelle mersumiehelle ihan oiva valinta! Pelikortit x2 Berlin | 5-6€ Mersu Lentokentän Tax-free | 18,90€

Tää ehdottomasti maailman välttämättömin ostos! :-D Eli pelkkä hiuspyyhe. No onhan toi nyt söpö ja ihan kätevä, ei tarvi kulkea hirveen painavan pyyhkeen kanssa suihkun jälkeen. Primark | 2€

Ihan supersöpö pikkulaukku. Kätevä baariin ja miksei muutenkin. Primark | 7€


Ja tietty piti ostaa kyseiseen laukkuun sopiva lompakko. Mun tänhetkiset lompakot ei sinne ois mahtunu, joten oiva löytö siis. Primark | 2€


 Ainut vaate minkä ostin, mutta sitäkin söpömpi. Oon ihan rakastunut tohon, toi on niin mukavakin päällä ja sopii kaiken kanssa! Primark | 13 €
Ja sitten vielä aivan ihana luomiväripaletti. Koitin tota jo heti lauantai-iltana niille synttäreille ja ainakin näin yhden käyttökerran jälkeen voisin todeta tän olevan hyvä ostos. 
 Nättejä sävyjä ja kesti hyvin, eikä karissut pitkin naamaa illan aikana! Douglas | 12.99€






maanantai 23. tammikuuta 2017

Berliini

Heippa! Nyt ois vuorossa vähän (paljon) kuvia ja tekstiäkin Berliinistä. Reissu oli kaikin puolin mahtava ja toivonkin, että pääsen kesällä uudestaan. Samalla reissu oli myös erilainen, koska en oo ennen matkustanut yksin lentäen. Eipä lento onneks kauaa kestänyt ja menomatkalla nukahin jo ennen, kun kone ees kerkes lähteä liikkeelle :-D Perillä olin jo joskus puol kasin aikaan ja onneks Emma tuli mua vastaan ja siitä mentiinkin suoraan Emman ja Julianin asunnolle. Siinä syötiin aamupalaa ja kun Emma ja Julian läks kouluun, niin mä jäin nukkumaan :-D Nukuin johku puol kahteen asti, sillä edellisenä yönä en kerennyt nukkua ollenkaan ennen lähtöä..Päivällä käytiin pitsalla ja kaupassa ja viiden aikaan lähtiin liikkumaan kohti Mercedes-Bentz Areenaa, ja koko reissun kohokohtaa. 
Mentiin siis kattomaan Green Dayn keikkaa sinne ja oon vieläkin ihan sanaton. Käytiin Emman kanssa kesällä 2013 Helsingissä kattomassa kans kyseistä bändiä ja sen jälkeen ollaa aina puhuttu, että heti mennään, kun vaan on keikka jossain meille sopivassa paikassa. Ja mikäs sen sopivampi paikka, kun Emman tämänhetkinen kotikaupunki! Ennen Green Daytä lämppärinä toimi The Interrupters, joka oli mulle ihan uus tuttavuus, mutta todella hyvä sellanen. Keikka alko ajallaan ja en osaa sanoa muuta, kun ihan mahtava. Kyllä mulla muutamaankin otteeseen silmät kostu ja kyyneleet putos pitkin poskia. Pelkästään onnenkyyneleitä. Oon tainnut ennenkin mainita, että musiikilla on aika suuri vaikutus muhun.

 Meno yleisössä oli ihan erilaista, kun millään keikalla ennen. Ois voinut niin sanotusti heikompaa hirvittää, aluks ehkä muakin vähän. Alun "kulttuurishokin" jälkeen kumminkin totuin nopeasti meninkiin ja nautin keikasta koko sydämeni kyllyydestä. Mulla ei oo ikinä ollut niin kuuma, kun kyseisellä keikalla, saati sitten jano! Keikan loppupuolella lähettiin jo sieltä melkein eturivistä pois, sillä meillä oli niin kuuma ja jano + siihen päälle se, että oltiin seisty, tanssittu ja hypitty monta tuntia, oli pakko lähteä juomaan. Kaikki kolme juotiin puol litraa vettä melkeinpä yhdeltä istumalta :-D Pari biisiä kateltiin ja kuunneltiin vähän kauempaa, mutta hyvä niin :-) Kämpälle päästyä oltiin kaikki ihan poikki ja nopeesti kyllä käytiin nukkumaan. Ja nopeesti se uni tulikin!


                                                      Tää on ihan mun lempparikuva keikalta :-D

Seuraavana päivänä lähin Emman kanssa aamulla yhtä aikaa liikkeelle. Emma meni kouluun ja minä shoppailemaan :-D Pyörin pari tuntia Mall of Berlinissä ja enimmäkseen ostin tuliaisia. Tän jälkeen nähtiin Emman kanssa kahvilassa, haukattiin vähän välipalaa ja lähtiin kävellen kiertelemään ja kattelemaan muutamia nähtävyyksiä. 

Oon nähnyt enne vaan kuvia tästä juutalaisten muistomerkistä, enkä oo ollenkaan älynnyt kuinka iso se on, ennen kun itse pääsin sen näkemään. Kyseinen paikka oli aivan tavattoman vaikuttava.

Tää paikka kyllä pisti taas pienen ihmisen miettimään. 
Käveltiin aina Alexanderplazille saakka ja siellä mä pääsin iki-ihanaan Primarkkiin. Aina, kun meen ulkomaille, niin tarkistan onko mun mahollista päästä Primarkkiin shoppailemaan :-D Paras kauppa ikinä<3 Tällä kertaa pystyin hillitsemään itteni ihan hyvin, eikä rahaa palanut kun vaan reilu 40! Ostoksista on tulossa erillinen postaus! 
Shoppailun jälkeen mentiin ihanaan Anna Blumen kahvilaan ja Julian tuli myös sinne. Syötiin ihan älyttömän hyvät kakkupalat, jonka jälkeen käveltiin takas asunnolle hetkeks lepäämään. Käytiin vielä illalla syömässä ihan taivaallisessa burgeripaikassa, ja söinkin sielä valehtelematta elämäni parhaan hamppariaterian<3 Sinne on päästävä uudestaan! Illalla oli eessä vielä pakkaaminen ja kaikkien tavaroiden mahduttaminen laukkuun. Sen jälkeen vietettiin ihana juttutuokio Emman kanssa ja hyvän yön toivotukset, vähän haikein mielin koska olihan kyseessä jo vika ilta. 

Noin viiden tunnin unien jälkeen oli lähtö lentokentälle ja matka kohti kotia. Lentokentällä pääsin tarkkaan syyniin, koska kengät otti ja piippas. No mutta hyvähän se on, että tarkkaan tutkitaan! Lento meni hyvin, koska suurimman osan taas nukuin :-D Iskä oli mua kentällä vastassa ja pääsin kotiin ehjänä. Ainut, mikä matkassa harmittaa, on se, että se oli niin lyhyt :-( Parempi kuin ei mitään, enkä vaihtais noita (laskentatavasta riippuen) kahta päivää mihinkään. Ihana matka, ihana kokemus. Oli ihana nähä Emmaa ja Juliania taas, kiitos myös heille<3 Seurasta ja majapaikasta!


maanantai 16. tammikuuta 2017

Se on täällä!

Ai mikä? No mun uus kamera<3 Nyt mulla on vihdoin kunnon kamera, millä saan hyvälaatusia kuvia. Pieni parannus siis bloginkin puolelle, kun alkaa tulemaan parempilaatusia kuvia, jes! Sain kameran iskältä synttärilahjaks, vähän jälkikäteen. Niin oli tarkotuskin, sillä ollaan molemmat Facebookin kamerakirppis ryhmässä ja ollaan tutkailtu sen julkaisuja sillä silmällä, jos sieltä löytyis mun tarpeisiin joku sopiva kamera. Nyt sitten vihdoin löyty ja tänään mä sen sain. Pakkohan sitä oli heti vähän testailla ja tykkään kyllä kovasti. Kameran malli on siis Canon eos 600d.
Käytetty versio sopii mulle tällä hetkellä paremmin kun hyvin, pääasia on että se toimii :-) Oon myös tosi ilonen, että kerkesin saada tän ennen Saksan matkaa :-) Iskällä ittellään on myös Canonin järkkäri joten iskän objektiivit käy myös mun kameraan, jos joskus on tarvetta niille. Eli ei ainakaan heti tarvi ostaa omia objektiiveja! Nyt ei muuta kun innokkaana kuvailemaan, kiitos iskä<3


perjantai 13. tammikuuta 2017

The best way to predict your future is to create it!

Mihin tää aika katoaa, viimisimmästä postauksestakin on jo yli viikko! Tuntuu, että aika on mennyt tosi nopeesti. Voi tosin johtua siitä, että mulla alko taas koulu ja koko alkuviikonkin olin töissä. Ei siis paljon jäänyt aikaa muulle ylimääräiselle. Mulla on itseasiassa pari postausta luonnoksissa, mutta ne oottelee vielä kuvia ja oikeeta ajankohtaa, joten päätin tulla kertomaan teille mun viime aikojen lemppariostoksesta, minkä löysin eilen. Nimittäin viikkokalenterista. Tigerissa ois ollut yks minkä halusin, mutta se kerkes jo loppua ennen ku mä sain sitä mun käsiini. Ehkä ihan hyvä niin, sillä eilen löysin vielä paremman. Ostin tän Glitteristä ja hintaa oli vähän alle 20€.
Oon ollut aina tosi huono käyttämään kalentereita, ostan sen ja merkkaan siihen ne tapahtumat, mitä sillä hetkellä tiedän ja sen jälkeen se jää vaan pyörimään jonnekkin, enkä ikinä jaksa pitää sitä ajan tasalla. Toivon tosiaan, että se on johtunut vaan siitä, että mun aikasemmat kalenterit on olleet epäkäytännöllisiä, ja että nyt oikeesti onnistuisin pitämään nykyisen kalenterin ajan tasalla :-D Tässä on paljon tilaa, tää on nätti ja tässä on just sellaset sivut kun haluan! Tarkotuksena ois pitää kalenteri täällä kotona näkyvillä, jotta molemmat voidaan merkata omat menot sinne ja jotta molemmat näkee, mitä tiedossa on seuraavilla vikoilla :-) Eli todennäkösesti mä merkkaan kaiken sinne ja Toni ei edes käytä koko kalenteria :-D
 Ens vikkollakin ois jo Saksan matka, enkä millään malttais oottaa! Mutta nyt jos alotan siitä puhumisen, niin tää postaus ei lopu koskaan :-D Joten eiköhän lopetella tähän ja lähtään viikolopun viettoon!

perjantai 6. tammikuuta 2017

Tasan vuosi sitten...

...Oltiin just laskeuduttu Tonin kanssa Las Palmasin lentokentälle. Viikon loma ootti meitä Gran Canarian lämmössä. Matka oli meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka ja Tonille ensimmäinen etelänmatka, kyllä meitä aikalailla jännitti! Loma vietettiin Puerto Ricossa ja voi että se oli ihana paikka. Haluttiin lämpöön ja sitä saatiin, parhaimmillaan oli 30 astetta lämmintä, ja kertaakaan ei viikon aikana satanut, onneksi! Tänäkin vuonna pakkaset on kovimmillaan just tällä hetkellä ja niin oli viimekin vuonna. Päästin siis just pahimpia pakkasia pakoon. Haluttaisiin ihan sikana takasin tonne ja jos rahatilanne ois erilainen, niin varmasti oltais lähetty. Vanhoja kuviahan on ihana katella, mutta valitettaasti tän reissun kuvia mulla ei oo paljon enää jäljellä. Sain nimittäin siirrettyä kaikki kuvat mun uudelle ulkoiselle kovalevylle ton reissun jälkeen, kerkesin valita ne kuvat mitkä haluan teettää ja sen jälkeen mun ulkonen kovalevy hajos. Ajattelin vielä kuvia siirtäessäni ulkoselle kovalevylle, että emmä vielä näitä mihkään varmuuskopioi, tää levyhän on ihan uus. Noh, ihan uus levy otti ja hajos :-D Onneks sain kumminkin osan kuvista teetettyä ja tietty jonkun verran on puhelimessakin kuvia, mutta suurinta osaa en saanut pelastettua ja sekös mua harmittaakin. Selailin tänään ton albumin läpi ja ajattelin sieltä kumminkin muutaman kuvan ottaa tänne bloginkin puolelle :-)
 Ei meillä ollut huonot näköalat ainakaan :-)
 Toi mun mekko on niin ihana, en malta oottaa, että on taas kesä ja pääsen sitä käyttämään!
 Toi vesipuisto oli ihan mahtava ja viihdyttiinkin siellä aika kauan. Iltasin käytiin aina samassa baarissa drinksuilla ja pelaamassa korttia, äääh haluan takasin!
 Nääkin kuvat on paljon hienommat koneen näytöltä, kun albumissa, saati sitten kännykällä otettuna...

Tällästä postausta tällä kertaa. Vanhoja aikoja on kiva muistella, vaikka eihän vuos sitten tapahtunut asia niin kovin vanha oo :-D Kumminkin oli ihana palata hetkeks noihin muistoihin, se oli mun elämäni yks ihanimmista viikoista<3 Toisaalta kumminkin iskee ihan hirveä matkakuume ja sellanen olo, että pakko päästä täältä pois jonnekkin taas lataamaan akkuja. Joten vähän ristiriitaisissa tunnelmissa mä lopetan tän postauksen ja meen laittautumaan äitin synttäreitä varten!