Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuuti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuuti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Viikonloppu ilman suunnitelmia

Mukavaa sunnuntaita teille! :-) Mulla on ollut ihana viikonloppu, ja kuten otsikkokin sen kertoo, mulla ei ollut mitään suunnitelmia sitä varten. Täydellinen rentoutumisviikonloppu siis. Eilen olin tosin aamuvuorossa, mutta pääsin jo kahden jälkeen töistä, joten eipä se haitannut. Lauantaina tehtiin Tonin kanssa suursiivous, ihanaa olla ihan puhtaassa ja siistissä kodissa! Illalla haettiin vielä Cara meille yökylään ja kohta oiskin tarkotus lähteä yhdessä lenkille. Suuntana oiskin taas kerran tehdas, mistä edellisen postauksen kuvat on otettu. Toni ei oo vielä käynyt siellä, joten hyvällä säällähän sinne on kiva kävellä. Salille ois myös tarkotus suunnata, ja sen jälkeen Tonin vanhemmille syömään. Illalla saadaan vielä iskän tekemiä laskiaispullia, nam!


Tuntuu, etten pitkään aikaan oo päässyt viettämään tällästä viikonloppua, aina on ollut jotain suunnitelmia ja tekemistä ja jotenkin aikataulutettua. Jotenkin ihan parasta, kun pääsee tekemään asioita just silloin kun haluaa. Tää viikonloppu tuli kyllä tarpeeseen ja nyt rentoutuneena kohti uutta viikkoa :-) Miten teidän viikonloppu on sujunut?



Kuvissa siis äitin ja iskän koirat, Cara ja Tuuti<3 Otin nää kuvat reilu viikko sitten, kun olin niitä hoitamassa yks päivä! Mukavaa alkavaa viikkoa teille!

perjantai 26. tammikuuta 2018

Vuoden 2017 parhaat

Vaikka vuoden ekassa postauksessa sanoinkin, että itse en välitä tehdä postauksia kuluneesta vuodesta, niin teempä nyt kuitenkin :-D Yleensä vuoden alussa tilaan valokuvia edelliseltä vuodelta ja laitan albumiin. Näin teen tänäkin vuonna ja kuvia valikoidessa ajattelin, että miksipä en niitä tässä samalla heittäis bloginkin puolelle! Mua aina kuumottelee, että ulkosellakovalevyllä olevat kuvat haihtuu taivaan tuuliin, tai levy hajoaa, eikä mulle jää mitään kuvia. Siks mä tykkään tilata ihan "oikeita" kuvia, jotta mulle jää ees jotain kuvia joka vuodesta! Tässä postauksessa siis mun mielestä vuoden 2017 parhaat kuvat, mitä oon ottanut :-)



















perjantai 10. marraskuuta 2017

Kuvia puhelimesta X20

Tänään ois pitkästä aikaa kuvia puhelimesta, niin snapchatin (@tinpee) kun ihan kamerankin puolelta. Ajattelin, että ei oo puhelimen puolelta vähään aikaan mitään julkastu, niin miksipä ei :-) Tänään mulla onkin ollut vapaapäivä ja oonkin viettäny sitä tehden suursiivousta. Huomenna mennään Tonin kanssa hoitamaan koiria, kun porukat lähtee yheksi yöksi Tampeereelle. Isänpäivän mä vietän töissä, mutta illalla sitten annetaan lahjat ja ehkäpä vähän herkutellaan! Mutta nyt kuitenkin viimeaikaisiin kuviin, mitä puhelimesta löyty :-)
 Jotenki tosi söpö filtteri! | Menin yks sunnuntai porukoitten kautta töihin, ja sain englantilaisen aamupalan<3 Mikä ois parempi tapa alottaa työpäivä? | Muutama viikonloppu sitten oli Glow partyt ja noi ämpärit oli hauska tapa juoda drinkkejä :-D Ainut vaan, että noi oli tosi makeita. | Mun paita hohti hienosti, samoin chokeri ja kynnet, mitä ei tässä kuvassa näy.
 Tuuti oli ihan väsyny mökkiviikonlopun jälkeen. | Tää on harvinaista mun lautasella, inhoon sitä, kun ruuat ja lisukkeet osuu toisiinsa.. | Fazerin uuniomenan makunen suklaa, ihan hyvää, mut en osta toiste. | Yks perjantai pelailtiin monopolya useempi tunti ja kivaa oli! Varsinkin koska voitin :-D
 Tämä ja seuraavat kollaasit onkin viime viikonlopun halloweenbileistä! Ite olin vampyyri. | Boolia koristeltiin silmämunilla. | Namnam<3 | Toni oli kirurgi. Yllättävän onnistunu kuva meistä!
 Tässä kuvassa näkyy hyvin noi suonet, ne oli niin siistit! Noi oli siis siirtotatskoja, eikä ne ihan hirveesti maksanutkaan! | Toni ja Pekka! | Me väsättiin Viivin kans porkkanakakku ja koristeltiin vielä. Ekaa kertaa tein, ja hyvin onnistu :-) | Tonin äiti oli tehny sitte hämähäkkimuffinseja, aika söpöjä!
<3
 Shotteja lääkeruiskuista :-D | Tää jätski pelasti seuraavana aamuna, ihan super hyvää! | Toni yllätti mut yks päivä kukilla töistä tullessaan<3

Hyää viikonloppua teille!

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Toukokuusta tähän päivään

Heippa! Taas ois pitkästä aikaa vuorossa kuvia snäpin puolelta :-) Edellisestä onkin jo aikaa, joten nää kuvat on aikaväliltä toukokuusta tähän päivään. Kuvia siis riittää :-D

1. Mitäpä tohon lisäämään. 2. Sinuhesta saa niin hyviä wrappeja, ettei mitään rajaa! 3. Onhan noi tarrat nyt hauskoja. 4. Mmm namnam. 
5. Päivä korkeasaaressa. 6. Alkukesän terdeilyä. 7. Kohta Weekend festival! 8. Käveltiin baarista kotiin :-D Ei menny ku muutama tunti.
9. Betonyssa viinillä. 10. Välillä mietin, onks noi ihan normaaleja. 11. Toni kokkailee. 12. Ei se oikeesti oo mun orja<3 
13. Mikäs sen parempaa, kun viettää ilta päivystyksesä. 14. Aina se Tuuti roikottaa jalkaansa. 15. Love<3 16. En kyllä lukenu, mut toi kirja on paras!
17. Kitarajätski, niin parasta! 18. Ei nyt ehkä ihan afroa kuitenkaan. 19. Tää on omalla tavallaan niin kiva reeni, mutta samalla niin kauhea :-D 20. Tarun synttäreitä juhlistamaan<3

21. Pitkästä aikaa Kettumäellä. 22. Jep, ei huvittanu enää tehä ruokaa. 23. Mökille juhannuksen viettoon. 24. Oli muuten hyvää ahventa!
25. Tää oli kiva yllätys meidän piknikille :-) 26. Mun ehdoton bravuuri, Titan salsakana! 27. Työporukan kanssa syömässä ja viinillä. 28. Toi on kyllä oikeesti varmaan Caran paraskaveri :-D
29. En muuta haluis tehäkkään, kun kattoa vaan päivät pitkät Täydellisiä naisia! 30. Kiva saada tunnustusta hyvin tehdystä työstä<3

Tälläsiä kuvia tällä kertaa. Mun piti julkasta tää jo eilen, mutta kuvanmuokkaus, tekstin ja kuvien asettelu ja lopulta nettiyhteys oli kaikki mua vastaan :-D Tänään onnistuin kuitenkin paremmalla menestyksellä! Kohta mä hipsinkin taas töihin ja toivon, että päivä menee nopeesti. Palaillaan taas pian, oottelen yhen paketin postista ja sen jälkeen ajattelin tehdä teille postauksen mun viimeaikaisista hankinnoista!