lauantai 31. joulukuuta 2016

31.12.2016

Mulla ei oo sen kummempaa asiaa, kun uuden vuoden toivotukset teille :-) Viettäkää se parhaimmalla mahdollisella tavalla minkä keksitte, juhlikaa, nauttikaa, iloitkaa kuluneen vuoden loppumisesta ja taas uuden vuoden alkamisesta! Siis hyvää uutta vuotta teille kaikille lukijoilleni<3 Ps. Kannattaa olla kuulolla, sillä tuun kertomaan pian mun uuden vuoden lupauksesta ;-)

torstai 29. joulukuuta 2016

Holiday Club Saimaa

Eilen lähettiin Tonin kanssa pikku retkelle, nimittäin Holiday Club Saimaalle kylpylään. Tää oli siis mun joululahja Tonille, mikäs sen parempaa, kuin yhteinen aika ihan rauhassa, hienoissa puitteissa :-) Saavuttiin hotellille vähän neljän jälkeen ja huoneen ihastelun jälkeen mentiinkin kylpylän puolelle. Liukumäet oli kivat ja muutenkin alue oli nätti ja tunnelmallinen, mukavahan siellä oli pulikoida! Uinnin jälkeen haukattiin pikku välipalaa ja kahdeksalta mentiin hohtokeilaamaan ja sen jälkeen vielä syömään. Pelailtiin myös ilmakiekkoa ja muita pelejä ja illalla oltiin kyllä niin poikki että huh huh. Kelpas köllötellä hotellin ihanassa super isossa sängyssä, pehmeissä peitoissa ja muhkeissa tyynyissä. Mä niiiin rakastan hotelleissa yöpymistä<3 
Tänään aamulla hyvin nukutun yön jälkeen mentiin aamupalalle ja kuten arvata saattaa, oli sekin ihan älyttömän hyvä! Täyttävän aamupalan jälkeen otettiin pikku ruokalepo ja sitten lähettiinkin kotia päin :-) Oli tosi kiva reissu ja onneks Tonikin tykkäs paljon lahjastaan! Nyt mä meen haukkaamaan jotain ja jatkamaan pyykkien pesua, palaillaan!
 1. Matkalla uimaan, se oli hauskan näköstä, kun hotellin käytävillä sai kulkea pelkissä aamutakeissa :-D 2. Ilmakiekkoa ennen keilausta. 3. Ja sitten sitä keilausta, voitin Tonin kolmella pisteellä! 4. Ihan tolkuttoman kokoset pitsat, molemmat jakso syyä noin puolet, ois pitänyt ottaa yks pitsa yhteiseks :-D
5. Ravintolassa oli akvaario, missä oli Nemo!! 6. Haluun joka aamu hotelliaamupalan! 7. Aamupalalla sai myös itte tehä vohveleita, nam<3 8. Kattokaa tota sänkyä! Haluun tommosen, kun joskus muutetaan ihan omaan taloon. Toi sängynpäätykin on niin ihana.


tiistai 27. joulukuuta 2016

Erilainen joulu

Heippa. Nyt kun joulun pyhät on vietetty, niin mullakin on taas aikaa tulla kirjottelemaan. Tavallaan tuntuu vähän hassulta tulla kirjottelemaan joulusta, kun se on jo ohi. Täytyy myöntää, että nyt on luettu jo niin monta joulupostausta, että kovin montaa en enää jaksais lukea :-D Siks yritän pitää tän postauksen lyhyenä, koska varmaan tekin ootte jo aika monta saman aiheista postausta kerennyt lukea! Mulla oli tosi erilainen joulu verrattuna edellisiin. Se johtu mm. siitä, että tää oli mun ja Tonin ensimmäinen joulu, kun ei asuttu enää kotona. Tää joulu vietettiin myös ekaa kertaa kokonaan yhdessä, koska viime jouluna Toni oli melkein koko päivän ja yön töissä. Tänä vuonna myös Viivin poikaystävä oli meillä ekaa kertaa viettämässä joulua. Mentiin kaikki siis jo 23. päivä porukoille, jotta oltais siellä heti aattona. Muuten aatto menikin aika lailla perinteiden mukaan ja kun oli saatu ja avattu lahjat, niin siirryttiinkin Tonin porukoille ja oltiin siellä loppu ilta ja yö. Tultiin itseasiassa vasta eilen kotiin, erilainen, mutta tosi ihana joulu.  Ei tehdä tästä postauksesta tän pidempää, vaan siirrytään muutamiin kuviin, mitä joulun aikana oon ottanut :-) 

 Joulusaunaa tunnelmavalaistuksessa,Cara ja Tuutikin viihty<3
Joulupäivän viettoa Tonin porukoilla, hyvässä seurassa!
 Pitkästä aikaa pelattiin lautapelejä!

Tän jouluaiheisen postauksen jälkeen ois vielä luvassa yks, nimittäin ohjeita muutamaan joululahjaan, mitä tein itse :-)

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Jouluinen sisustus

Nyt olis aika vähän näyttää teille, miltä meidän jouluinen sisustus näyttää. Sain vihdoin otettua kuvat ja antaa niiden puhua puolestaan. Ainut, mikä mua harmittaa on se, että en löytänyt mistään erikseen myytäviä sohvatyynynpäällisiä. Tai jos löysin, niin ne oli väärän värisiä tai maksoi ihan liikaa tai ei muuten miellyttänyt. Meillä on jo niin paljon sohvatyynyjä, etten halunnut ostaa taas lisää tyynyjä. Ehkä ensi jouluksi sitten saan jotkut kivat tyynynpäälliset.





 Loppuun vielä kuva mun synttäriylläristä Tonille. Hain Caran meille sillä aikaa, kun Toni oli reeneissä ja kun Toni tuli kotiin, niin Cara ootti täällä kahden arvan kanssa :-D 


perjantai 16. joulukuuta 2016

Kuvia vuosien varrelta

Heissulivei! Mulla on tänään synttärit, täytän pyöreitä! 20 vuotta sitten tänään mä synnyin, ja sen kunniaks mä ajattelin tehdä teille tälläsen postauksen, missä on musta joka vuodelta joku kuva :-) Sen lisäksi saatte musta myös 20 faktaa, niin saatte ehkä tietää musta jotain, mitä ette vielä tiedä :-) Ajattelin ensin tehdä vaan jommankumman, kuvat tai faktat, mutta miksipä ei molempia? Kaikki faktat ja kuvat ei liity toisiinsa, mutta musta tää oli ihan hauska idea! Kuvat menee tietysti aika järjestyksessä, eli eka kuva on otettu tasan 20 vuotta sitten :-)

1) Mulla on kaks siskoa ja mä oon meistä se nuorin! 2) Oon saanu kokea sen onnen, että mun ei oo ikinä lapsena tarvinut muuttaa, vaan oon saanut asua samassa kodissa siihen asti, kun muutin Tonin kanssa yhteiseen asuntoon. 3) Ekan yhteisen kämpän kanssa kävikin sitten huonompi tuuri, ja kerettiin asua vaan kolme kuukautta meidän ihanassa kämpässä. Vuokranantajille tuli ero ja tarvivat kämppänsä takasin. 4) Multa ei oo ikinä murtunut tai mennyt poikki mikään luu. *koputan puuta*

5) Mun tenttiviikko loppu tänään ja myös joululoma alko, oon siitä ihan sika onnellinen<3 6)Rakastan matkustelua ja mun unelma on, että pääsisin ees kerran joka vuos ulkomaille! 7) Ekan kerran oon käynyt ulkomailla 4 vuotiaana. 8) Oon tosi tempperamenttinen. Suutun ja ärsyynnyn välillä aivan älyttömän pienistä jutuista, mutta onneks oon myös nopee leppymään :-D Eniten tästä mun tempperamenttisuudesta on saanut kärsiä Viivi, mun vanhemmat ja Toni. Kavereille en jostain syystä kehtaa/viitti kiukutella, vaikka välillä ehkä oonkin ollut vähän liiankin kiltti. Oon oppinut vähän tästä luonteenpiirtestäni pois, mutta ei sitä musta kokonaan saa lähtemään, eikä tarvikkaan, se tekee musta sen, mitä oon.

9) Mulla ei oo vieläkään oikein kunnollista käsitystä siitä, mitä haluan tehdä työkseni. 10) Mulla on tosi herkät polvet. Jep, polvet...inhoan jos joku esim. koskee niihin. Sillon kun Toni haluaa mua kiusata, niin ensimmäisenä se ottaa mun polvista kiinni :-D 11) Kutian myös tosi herkästi. 12) En osaa aivastaa hiljaa, se on useimmiten sellanen järjetön karjasu.

13) En tykkää hirveesti opiskelusta, kävisin mielummin töissä. Silti mä opiskelen ammattikorkeakoulussa, koska tavallaan haluun sen alta pois mahollisimman nopeesti. Lukion päättötodistuksella, kun ei hirveesti töitä saa. 14) On opiskelussa hyvä puolensakin, rakastan meidän opiskelijahaalareita ja musta on kiva ommella merkkejä kiinni niihin! Onhan ne opiskelijabileetkin kivoja, vaikka aika pieniä verrattuna isompiin kaupunkeihin :-D 15) Mulla on luonnostaan ihan maantienharmaan väriset hiukset. Nuorempana ne oli enemmän vaaleet, mutta sitten ne alko harmaantumaan :-D Ala-asteella muistaakseni kutosluokalla sain värjätä ekan kerran hiuksia, kun kyllästyin mun "ei minkään värisiin" hiuksiin. Kyseessä oli tietty vaan sellanen kevytväri. 16) Sen jälkeen mulla onkin ollut montaa eri väriä päässä. Oon ollut blondi (tai noh, voiko kellertäviä hiuksia ees blondiks kutsua:-D), brunette, punapää ja onhan tää pehko joskus ollut melkein mustakin. Ja tietty kaikki ihme värit siinä välissä kun oon blondannut, oi niitä aikoja :-D

17) Inhoan Uuno Turhapuro-leffoja, mutta sovittiin Tonin kanssa, että kummatkin saa valita elokuvia ja ne katotaan yhdessä. Mä valitsin Harry Potterit, mistä Tonikin huomas tykkäävänsä. Toni valitsi Uuno leffat...jee... 18) Oon ihan koukussa Kim Kardashian Hollywood kännykkäpeliin :-D Oon pelannut sitä jo yli vuoden. 19) Halusin lukiossa vaihtoon, mutta vaan ajatuksen tasolla. Emmä oikeesti ois ollut valmis mihkään lähtemään. Tällä hetkellä kumminkin työharjoittelu ulkomailla houkuttelee ja elämäntilanne on aika erilainen kuin lukiossa ja voisin ihan hyvin lähteäkkin, mutta saas nähä, mitä tapahtuu! 20) Musta on outoa, että tänään oon elänyt ja ollut tässä maailmassa 20 vuotta. Ikäkriisiä ei kumminkaan ole, mutta mua huvittaa, että vaikka oonkin elänyt 20 vuotta, niin enhän mä muista niistä alkuvuosista mitään :-D Seuraavat 20 vuotta tulee varmasti olemaan hyvin erilaiset, kun ekat 20 vuotta, mutta innolla jään oottamaan, mitä ne tuo tullessaan :-)

Ja tän näkönen mä oon nyt :-) Nyt alan valmistautua mun synttäriiikonloppuun, jee! Mukavaa viikonloppua teillekkin :-)

torstai 15. joulukuuta 2016

Anteeksipyyntöni teille!

Heippa. Tänään mä sain selville yhden jutun. Kaikkihan muistaa, kun bloggeri uudistui tässä jokunen aika sitten. En ollut kovin innoissani asiasta, niinkuin ei kovin moni muukaan. Mulla meni esimerkiksi ihan kokonaan ohi se, että blogger ei enään ilmoitakkaan hyväksyttävistä kommenteista. Tai ilmeisesti sähköpostiin tulee ilmoitus, mutta ne menee mulla semmoseen postiin, mitä en käytä juuri yhtään. Tykkäsin paljon enemän siitä, että se näky heti bloggerissa, kun joku oli käynyt kommentoimassa. Tänään sitten kun näin mun parasta ystävää, niin tuli puheeks just bloggerin uudistuminen ja siinä samalla Taru kysy, että miks en oo julkassut hänen lähettämäänsä kommenttia? Mun vastaus oli, että ei mulle oo mitään kommentteja tullut. Sitten kun aloin miettiä tarkemmin, niin älysin, että eihän mulle oo tullut pitkään aikaan yhen yhtäkään kommenttia. Noh, Taru sitten viisampana kerto, että tän uudistuksen myötä, ilmotukset tulee sähköpostiin tai vaihtoehtoisesti pitää käydä tuolta sivupalkin kautta kattomassa kommentit. Tyhmä järjestely mun mielestä. Nyt haluankin siis pyytää anteeksi, että mä en oo julkassut teidän kommentteja saati sitten vastannut niihin! En siis tietenkään tahallani tätä tehnyt, en vaan oo huomannut niitä! Onhan toi nyt kumminkin vähän noloa, kun kommentteja oli viime kuun puoleltakin, mitä en ollut huomannut! Nyt viisaampana oon vaihtanut mun sähköpostiosoitteen, minne ilmoitukset tulee ja tiedänpähän myös mistä niitä voi bloggerin kautta tarkkailla :-D


KIITOS JA ANTEEKSI<3

tiistai 13. joulukuuta 2016

Itse tehty joulukoriste

Moikka! Siitä on jo aikaa, kun yhessä postauksessa kerroin DIY-joulukoristeesta, minkä bongasin yhessä blogissa. Nyt ajattelin vihdoin tulla jakamaan sen teillekin :-) Tähän ei tarvi paljon tarvikkeita ja halvalla pääsee! Löysin tän ohjeen Hennan ja Ainon blogista, ja oon löytänyt monta muutakin kivaa postausta sieltä, esim. heidän tämän päivän kampauspostauksen! Seuraavaksi siis ohjeet koristeeseen, tein vähän eri tavalla omat koristeeni, kun Hennan ja Ainon ohjeessa, mutta siks tää onkin aika kiva ohje, helposti voi muokkailla sellaseks, kun haluaa. Multa jäi askartelun lomassa osa työvaiheista kuvaamatta, mutta luulen, että saatte kyllä ideasta kiinni! Ja ylempänä on linkki Hennan ja Ainon postaukseen, missä on tosi hyvät ohjeet!

Näitä tarvit:
-          talouspaperi- tai vessapaperirullia (tai molempia, yhteen koristeeseen menee n. yksi talouspaperirulla tai vaihtoehtoisesti kaksi vessapaperirullaa)
-          liimaa
-          sakset
-          haluamiasi koristeita
-          nauhaa

Oon nyt tehnyt näitä kuusi kappaletta, ja oon tehnyt niitä vähän eri tavalla. Kerron tässä sen tavan, mikä oli mun mielestä helpoin, ja millä sain mun mielestä kivoimman lopputuloksen.
 Ensin leikkasin ympyrän muotosia paloja rullasta, kannattaa yrittää leikata mahollisimman samankokosia niistä! Sitten palat kieputetaan langalla kiinni toisiinsa. Ohuempi lanka ois ollut parempaa tässä, mulla oli aika leveetä toi naru, niin siitä tuli helposti vähän kömpelön näkönen.


Sen jälkeen kieputin lankaa vielä jokaiseen palaan erikseen, jotta koristeesta tuli nätimpi. Jälkiviisaus on tietty aina paikallaan, ja tajusin, että ensin kannattaa ”päällystää” noi palat nauhalla ja sen jälkeen vasta kiinnittää toisiinsa. Kuten sanoin oon tehnyt näitä useemman kappaleen, mutta kaikkiin en todellakaan oo tyytyväinen. 

Näitä taiteltuja paloja laitoin isompien palojen väliin, kuten alemmassa kuvassa näkyy. Keskimmäiseen koristeeseen kaksi joka väliin ja oikean puoleiseen yhden joka väliin. Valkosesta rullasta saa myös kivoja paloja!
Koska mua jää helposti ärsyttämään tälläset pikkuasiat, niin jälkiviisaana aion totta kai koittaa vielä ohuemman langan kanssa, niin saan noista vähän sirompia :-) Kannattaa käydä kattomassa Hennan ja Ainon blogista (linkki tän postauksen alussa) heidän ohje, se on vähän erilainen :-)

lauantai 10. joulukuuta 2016

Kuulumisia

Hellou! Tuntuu, että kulunut viikko on mennyt tosi hitaasti. Johtuu ehkä siitä, että mulla oli muuten koko viikko vapaata, ainoastaan torstaina oli pari tuntia koulua. Suunnitelmahan oli, että ahkerasti lueskelen ens viikon tenttejä varten, mutta ei se nyt ihan niinkään mennyt :-D Onneks ei oo kauheen hankalia tenttejä tiedossa ja tänään jaksoin jo alkaa lukea niihin. Mitä mä sit oikeestaan tein koko viikon? Chillailin, tein jotakin koulujuttuja, askartelin joulukoristeita ja -lahjoja ja sisustin meidän asuntoa taas vähän joulusemmaks! (Joulusemmasta sisustuksesta vähän myöhemmin, kun kerkeen ottaa valosan aikaan kuvia!)


Mun lauantaihin on kuulunut tällä kertaa rento aamu viikon salkkareita katsellen, hyvän ruuan tekeminen, tentteihin lukemista ja lenkilläkin käväsin! Haha joo, lenkillä olikin vähän huono tuuri, kun onnistuin tiputtamaan puhelimen mun taskusta. Näyttö edellä tielle mikä on täynnä hiekotushiekkaa, tietenkin. Näyttö on nyt siis hajalla, mutta onneks puhelin ees toimii. Asian valoinen puoli on se, että saan uuden puhelimen n. 60 eurolla, koska mulla on Elisan laiteturva tohon puhelimeen, ja näköjään ihan aiheesta :-D Rikkoutuneesta puhelimesta tuli mieleen mun kamera. Viime perjantaina löysin vihdoin mun kameran laturin ja sain akut täyteen. Testasin sitä illalla, että varmasti toimii ja voin ottaa sen Jyväskylän reissulle mukaan. Hyvin toimi! Mitä kävi lauantaina, kun aloin ottamaan kuvia Jyväskylässä? No, ei toiminut koko kamera enää! Virta meni päälle, mutta näyttö oli ihan pimeä... Kamera on tietty vanha jo, mutta harmittihan se, kun ajattelin, että vihdoin saan kunnollisia ja hyvä laatuisia kuvia blogin puolelle. Joten toistaiseksi saatte tyytyä vielä kännykkäkuviin. Nyt mä kumminkin vielä yritän vähän lukea ja sitten vaan rentoutua!

Hyvää viikonloppua teille<3

maanantai 5. joulukuuta 2016

Viikonloppu Jyväskylässä

Moi! Kuten viime postauksessa lupasin, niin nyt tuun kertomaan meidän viikonloppureissusta. Iskä ja Viivi tuli mua hakemaan lauantaiaamuna ja sitten suunnattiinkin kohti Jyväskylää! Iskä on lapsuutensa/nuoruutensa asunut Jyväskylässä ja jo pitkään ollaan suunniteltu reissua Jyväskylään, että päästään näkemään kaikkia iskälle tärkeitä paikkoja. Missä isi on asunut pienenä, missä käynyt koulua, missä päässyt ripille, missä ollut ekan kerran kesätöissä, missä käynyt autokoulun, noita paikkoja riittää! Oon aina tykännyt historiasta ja varsinkin tollanen ns. lähihistoria on kaikkeista mielenkiintoisinta, koska se liittyy omalla tavallaan myös muhun melko paljon. Meidän reissu oli ihan älyttömän mielenkiintonen, hauska ja tärkeä mun mielestä. Kerettiin nähä tosi paljon kaikkea, mutta kyllä me jo seuraavaa reissua suunniteltiin kesälle :-)  Ainut, mikä ois voinu olla toisin, niin ihan pirun kylmä sää :-D Tai oikeestaan se, että oisin älynnyt kattoa Jyväskylän sään ja ottaa lämpimämmät vaatteet mukaan, säähän oli tosi nätti siellä :-)


Lauantaina käytiin siis kattomassa just esim. niitä taloja, missä iskä on asunut, koulut, hoitopaikka ja niitä paikkoja, missä isi kavereineen on pienenä leikkinyt. Saatiin kuulla paljon mielenkiintosia ja hauskoja juttuja, ja nähdä niitä paikkoja, mistä ollaan ennen vaan kuultu iskän legendaarisia tarinoita. Mun oli ainakin tosi helppo kuvitella kaikki kuulemani jutut niihin paikkoihin ja vois melkeinpä sanoa, että ne tarinat heräs eloon siellä! Lauantaina kun alko tulla pimeetä, niin suunnattiin ihan Jyväskylän keskustaan hotelliin ja siellä vähän aikaa lepäiltiin ja lämmiteltiin. Sen jälkeen lähettiin keskustaan ettimään ruokapaikkaa ja tosi nälkäsinä päädyttiin tuttuun ja turvalliseen Rossoon, missä syötiin oikein pitkän kaavan mukaan :-)



Ruuan jälkeen kierreltiin vielä keskustassa kattelemassa paikkoja ja kuulemassa lisää hauskoja tarinoita. Illalla vielä hotellihuoneen ammeeseen lämmittelemään ja aikasin nukkumaan ihanan isoon hotellinsänkyyn<3


Sunnuntaina täyttävän aamupalan (mikä oli ihan sairaan hyvä) jälkeen kirjauduttiin hotellista ulos ja lähettiin vielä kattelemaan lisää paikkoja. Käytiin mm. Laajavuoressa kattomassa laskettelukeskusta ja meidän ”vanhaa” mummolaa, siis sitä taloa, missä mummi asui, ennen kun muutti tänne Kuusaalle. Päivä alko aika nopeesti hämärtymään ja pikkuhiljaa aloteltiinkin kotimatka. Kotona oltiin joskus puol kuuden maissa illalla. Illalla Viivi tuli mun ja Tonin luo yöks ja otettiin myös Cara yökylään. Reissusta jäi ihan älyttömän hyvä mieli, ja oon todella ilonen, että päästiin kyseinen reissu tekemään<3



perjantai 2. joulukuuta 2016

Jouluhöpöttelyä

Moi. Mä ajattelin kirjotella vähän mun joulufiiliksistä. Muutamina viime vuosina en oo jotenkin ollut niin innoissani joulusta. Tottakai oon aina tykännyt joulusta ja siitä, että saan viettää sitä mun ihanan perheen kanssa. Joululaulut on lähinnä vaan ärsyttänyt (ja ärsyttää kyllä vieläkin..), enkä oo kokenut mitään kovinkaan suurta intoa esim. koristelun suhteen. Joulukuusen koristelu on kumminkin aina ollut musta kivaa. Tänä vuonna jokin on kumminkin muuttunut. Mä oon jo aika innoissani joulusta ja siitä, että saan laittaa meidän oman kodin joulusen näköseksi, saan ostaa just sellaset koristeet, kun itte haluan. Nyt kun ollaan jo joulukuun puolella, niin voin pikkuhiljaa alkaa muokata kodin sisustusta joulusemmaksi. Pikkuhiljaa kylläkin, koska raha tulee tässä(kin) aika nopeesti vastaan :-D Tällä hetkellä mulla on jo pari punasta kynttilää ja vähän jouluvaloja ja joulunen pöytäliina. Tänä aamuna itseasiassa löysin yhdestä blogista ihanan DIY joulukoristeohjeen ja ajattelin kokeilla sitä, mutta siitä myöhemmin. DIY:stä puheen ollen, teen osan joululahjoista itse, ja osan oon nyt saanut valmiiksi ja ne onnistu paremmin, kun osasin oottaa. En valitettavasti voi lahjaideoitani tänne jakaa, sillä osa mun perheenjäsenistä lukee mun blogia! Joulun jälkeen voin kyllä jakaa teille ohjeita ja ideoita, vaikka sitten ens vuotta varten :-)

Joulukortit oon saanut jo melkein kaikki tehtyä :-) Päätin tänä vuonna askarrella ihan itte!

Tosi monessa blogissa on joulukalenteriteema näin joulukuussa, ite en kumminkaan kerennyt toteuttamaan minkään näköstä joulukalenteria. Itse asiassa nää joulukalenterijutut ei ees oo mitenkään mun lemppareita, mutta osa on toteutettu hyvin, jolloin niitä on ihan kiva lukea. Saa nähdä ryhdynkö itse ens vuonna väsäämään blogiin joulukalenteria :-) Nyt mä lähen kumminkin siivoamaan ja asettelemaan mun pieniä joulukoristeita, että kerkeisin laittamaan ne ennen kun Toni tulee töistä! Alkuviikosta tuun varmasti kertomaan meidän pienestä reissusta, mikä tehdään iskän ja mun siskon, Viivin kanssa nyt viikonlopuna, stay tuned :-)

 Toi kasvi on niin söpö<3